perjantai 23. joulukuuta 2011

Raitavillasukat

Nämä pohkeiden yli ulottuvat villasukat tein tilaustyönä työkaverilleni. Hän oli saanut tädiltään soiton ja pyytänyt pinkkimustia raitasukkia tytölleen pukinkonttiin. Tällaiset sukat kun ovat tällä hetkellä suurta muotia ja sukkien halutaan näkyvän saappaiden alta. Sukat ovat kokoa 38-39 ja olen aloittanut neulomaan ne kärjestä.

Sukat on aloitettu siten, että ensin neulotaan sieleää neuluettä käyttäen neliö 12 s:lla ja 13 krs. Neliön reunoista poimitaan 12 s kultakin sivulta, jolloin saadaan työhön yhteensä 48 s. Tämän jälkeen aloitetaan normaali sileä oikea neule. Opin tämän tavan LIV:lla näytettävästä ohjelmasta neulontakerho.

Työhön olen käyttänyt useitä eri langan jäämiä ja onkin oiva tapa päästä langan lopuista eroon. Koska halusin sukista samanlaiset, olen neulonut molempia sukkian yhtäaikaa. Pääsääntöisesti olen kuljettanut lankaa työssä, mutta kyllä niissä riittä päättelemistäkin. Aioin tehdä kyllä itsellenikin tällaiset raitasukat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti