sunnuntai 29. marraskuuta 2009

pari pipoa


Lankalaatikosta löytyi pari kerää Mambo-lankaa mukavan raikkaissa väreissä. Olen pitkään pohtinut mitä niistä tekis ja tein sitten pipot, joihin laitoin heijastimet koristeiksi.

Pinkki pipo on hieman pienempää kokoa ja sen neuloin itselleni. Harmi vain, että nämä Helsingin talvet on niin lämpöisiä ettei ole kauheasti käyttöä. Kokeiltu on jo. Omaani tein rosee-kukkalaitteella heijastin kukan ja oranssiin laitoin sitten ikeasta ostetun Apina-heijastimen, joka oli sopivasti keltaisen värinen.

Tässä parit tossut, jotka syksyllä on tullut neulottua

Harmaat tossut olen neulonut Hjerte bouckle-langasta, jota varastoon on kertynyt kerä jos toinenkin kaupanpäälisinä lankamaailma Nordiasta.

Lanka on ihanan pehmoista villasekoitelankaa ja erittäin riittoisaa. Olenkin rakastunut tähän lankaan ja näitäkin tossuja on tarkoitus neuloa lisää. Tällä hetkellä tulossa punaisena Marks&Kattens Teddy-langasta niin aikuisten kuin lastenkin koossa.


Lankakorin pohjalle oli jäänyt myös Novitan lankaa, joka on 100% akryyli. Langasta on valmistunut aiemmin jo roseekukkahuivi, jonka tietty unohdin kuvata...

Tossut on neulottu aloittaen kantapäästä. Eli olen tehnut eka kantapään 12 silmukalla (vahvistettu) ja neulonut 24 krs. Sitten olen vain poiminut reunasta silmukat (12) ja nelonut tasoneuleena yht. 36 s:lla 8,5 cm. Tämän jälkeen luodaan 12s lisää ja siirrytään neulomaan suljettuna neuleena sukkapuikoilla. Kärkikavennukset tehdään kuten normaalisti villasukissa. Pituus kannattaa jättää pari cm lyhyemmäksi kuin villasukissa, jolloin pysyvät paremmin jalassa. Reunaan virkataan muutama kerros kiinteitä silmukoita ja koristeeksi kukka.

Tossut valmistuvat nopeasti ja tuo vaihtelua neulomisiin.

Sukkien ja tossujen tuunausta

Tampereen kädentaidot -messuilta tarttui mukaan huvutusvillaa. Oli aivan pakko kokeilla kuvioitten huovuttamista villasukkiin. Kelta-valkoisiin sukkiin raikas kukka, ja puhaharmaisiin sydän. Molemmissa sukissa lankana on pääsiasiassa käytetty Raggi-lankaa ja keltainen lanka on jotain 100% villalankaa (en muista merkkiä).Nämä tosut on virkattu tummanharmaasta Naturgarn-langasta ja huvutettu 40 asteessa reilu tunti. Tossut on miesten kokoa 42-44. Niihin kokeilin huvuttaa koristeeksi raikkaan omenan, tuli kyllä vähän naismaiset tolla omenakoristeella... taidan kuitenkin antaa ne iskälle joululahjaksi.


Hahtuvaa

Käydessäni ostamassa ryijypohjaa itäkeskuksesta, tarttui sitten mukaan myös hahtuvalankaa... Tämä on Virolaista käsittelemätöntä lankaa ja sihiharmaasta olen jo alottanut lapasten neulomisen. Kunhan on valmiit, laitan valokuvan. Lankaa on ihana neuloa ja langassa on vilä rasvaisuutta jäljellä. Eikä se edes pölyä!!!!

raikkaita lankoja!!

Tässä muutama kerä, jotka tarttui mukaani Oulunkylän lankamaailmasta... Came-lanka oli tarjouksessa vain 0,40 senttiä kerä. Olen sitä jo moneen kertaan hypistellyt aiemminkin, mutta nyt piti ottaa mukaan.

Limenvihreä lanka on Fritidsgarn -lankaa, joka huovuttuu todella ihanasti. Patalappuja on tullut virkattua siitä useampikin ja nyt on tossut tekeillä.

Sidre-lanka oli tarjouksessa, ja tuo ihana väri oli pakko ottaa mukaan. Siitä tarkoitus on tehdä ehkä sukat... ballerinasukat meinaan sitten joululomalla.

virkatut palatossut

Lupasin virkata ystävälleni ja hänen miehelleen palatossut. Eipä siis kuin suunta Oulunkylän lankamaailmaan ostamaan paksuja villalankoja. Näistä valmistui molemmille tossut jotka tuli sitten huvutettua pesukoneessa.

Ohje tossuihin löytyi garnstudion sivuilta, jossa on aivan ihania ilmaisia neuleohjeita. Naisten tossuihin (koko 38-40) olen virkannut vain kaksi kerrosta ja miesten tossuissa (koko 42-44) kolmaskerros on tehty vain virkkaamalla kiinteitä silmukoita.

Valmiit tossut on huvutettu 40 asteessa noin 1h 15min. Lankana olen käyttänyt Cortina lankaa. Naturgarn huovuttuu myös todella hyvin ja on paksuudeltaan samaa kuin cortinakin. 6 kerää riitti molempiin tossuihin.


Villasukkia...


On taas syksyn aikan valmistunut lisää villasukkia ja parit tossut. Alkoi myös langat loppumaan ja on täytynyt jo ostaa lisää. Osa sukista valmistui jo kesällä, mutta en vaan ole saanut kuvattua ja siirrettyä kuvia.

Työkaverini osti multa muutamat sukat, joten oli pakko kuvata kaikki. Viime viikolla sain sitten kuvattua loputkin tekeleeni.


Olen viime aikoina kokeillut sukkien neulomista myös kahdella puikolla. Alkoin perinteiset sukat kyllästyttämään ja halusin vaihtelua. Pinkkien sukkien ohje löytyy kirjasta Suloiset sukat ja pääliosa on virkattu. lankana taitaa olla Novitan 7-veljestä.


Nämä punaiset sukat on sitten omasta päästä. Nämä myös tehty kahdella puikolla ja lankana Marttojen iloinen kausiväri. Kahdella puikolla neuloessa ei tarvi taiteilla sukkapuikkojen kanssa, mutta pääteltävää on enemmän. Pitäsi vielä kokeilla tehdän pääliosa erivärisestä langasta ja kokeilla sukkien neulomista kärjestä alkaen.


Tänä syksynä on tullut neulottua muutama pari myös miesten villasukkia ja tässä on yksien sykkien kuvat. Varteen olen käyttänyt jämälankoja, mutta siniharmaa ja harmaa lanka on raggilankaa. Sukkien koko on 42-45 eli perusmiestensukkakoko.


Tässä taas naisten sukkia ja sukissa on lankana käytetty Raggilankaa, joka on vähän paksumpi villasekoitelankaa. Tuntuu aluksi karhealta, mutta pehmenee käytössä aika nopeasti ja sukat on lämpimät jalassa. Sukat on neulottu 3½ puikoilla ja valmistui parissa päivässä työmatkalla.