tiistai 17. lokakuuta 2017

Metsäretki jatkuu

Sukkien valmistuessa tuli ilouutinen, että metsäretki jatkuu lapasilla... jee. Lankojakin oli juuri sen verran, että riittää vielä lapasiinkin. Sokerina pohjalla tuli vielä ohje pipoonkin.

Lapaset on neulottu Janne langasta, mutta pipon valkoinen lanka on Pirta -lankaa. Fuksia ja oliivinvihreä on Jannea. Tarkoitus olisi tehdä vielä pari pipoa lisää eri värisenä. Valmistui mopeasti.

Metsäretkellä

Tänä syksynä Taimitarhan KAL aiheena oli ihanat Niina Laitisen suunnittelemat metsäretki -sukat. Aloitin tekemään ohjeen mukaisilla väreillä Janne langasta (valkopohjaiset) ja ihastuin malliin sen verran, että laitoin toisetkin puikoille.

Kirjavissa sukissa lankana on Novitan 7-veljestä lankoja ja keltainen gjestalin Jannea. Valkopohjaiset sukat on tehty leveän pohkeen ohjeella ja kirjavat normaalin pohkeen ohjeella. Näin se eri lanka vaikuttaa kokoon. Molemissa 3,5 puikot.

torstai 14. syyskuuta 2017

Sukkaa pukkaa

Tämä vuosi on mennyt niin nopeasti etten ole edes blogia ehtinyt päivittää. Puikot käy kuitenkin koko ajan, enkä ole edes kaikkia töitä muistanut kuvata. Tälläkin hetkellä on ainakin 4 sukat/vast kesken ja lauantaina alkaa vihdoinkin Niina Laitisen KAL. Langat ja puikot odottaa valmiina.

Suomi 100 v kunniaksi olen päättänyt tänä vuonna tehdä joululahjat itse eli kaikki tulee saamaan pehmeitä paketteja ja itse tehtyjä muita juttuja. Lapset saattaa saada muutakin, mutta onneksi sukulaisten lapset osaavat arvostaa myös käsitöitä. Ajattelin myös, että neuloisin lähimmille työtovereillenikin villasukat joululahjaksi, mutta katsotaan ehtiikö.

Käsitöiden lisäksi hurahdin tänä keväänä itse tehtyyn kosmetiikkaan ja saippuan tekoon. Mieli tekisi kokeilla mitä vaan, mutta mihin mä ne kaikki laittaisin. Kosmetiikan myymiseen pitää täyttää kaikki EU-kriteerit, mutta myyjäisiin niitä voisi kyllä tehdä. Ei vain ole omia lapsia niin ei ole niitäkään... ehkä niitäkin tulee löytymää joulupaketeista :)

Syksyn aikana yritän päivittää käsitöiden kuvia sitä mukaa kuin niitä valmistuu ja saan pääteltyä.

Anelmaiset

Neuloin alkukesästä parit Anelmaiset ja tässä on ekat valmistuneet. Valmistuu yllättävän nopeasti ja näihin saa uppoamaan erilaisia langanloppun näppärästi. Nämä on neulottu puikoilla 4 ja kokoa 40-41. Koska sukka on itsessään niin kaunis, niin laitoin vain yhden kukan sukkiin. En ole vielä varma otanko omaan käyttöön, annanko lahjaksi, vai laintanko myyntiin. Nämä saattaisi ilahduttaa jouluna myös jotain vähävaraistakin.

Kainuun lapaset

lapasia ei koskaan ole liikaa ja lapaset kyllä on valmistunut jo jonkin aikaa sitten.... mutta se päättely.... Lapaset on vihdoinkin päätelty enkä ihan heti aloita uusia. Valkoinen lanka on novitan Juhania ja muut väritä langanloppuja. On ne kyllä kauniit ja menee lahjaksi.

Adidas sukat




Facebookin villasukkien myyntiryhmässä näytti olevan runsaasti näitä adidas sukkia myynnissä. Piirsin netistä löytyvällä sovelluksella logon haluamalleni koolle ja avot, on ihanat. Joulu on tulossa ja koska kyseessä on tavaramerkki, niin en näitä myyntiin halua tehdä, joten löytyy jonkun onnellisen joulupaketista. Lankana on Novitan 7-veljestä.


Harrikkasukat

Elämässä pitää olla haasteita ja omani kohtasin näissä harrikkasukissa, jotka tein tilauksesta. Liekit oli painajaismaisia tehdä, mutta luonnossa upean näköiset. Toivottavasti sukkien saaja on tyytyväinen. Lankana on Novitan 7-veljestä. Moottoripyörä ja teksti on myös neulottu ja tekniikkana käytin ns. tikapuutekniikkaa eli näkymäntöntä langan kuljettamista työn takana.


Keväällä tuli tehtyä myös vähän kesäisempiä sukkia. Pinkin sukat on nallelangasta, beiget ja limen vihreät on lankamaailman nallea.

Neulojan lapaset

Löysin pinterestistä tämän upean mallin ja pakko oli neuloa itselle sillä mallilla uudet lapaset. Lankana on lankamaailman ville (t. harmaa) ja gjestalin  Janne (kelt). On lämpöiset ja ihanat.

Karhua ja lonkeroa





Marimekkoaiheisia sukkia




 Marimekolla on ihania kuvioita ja niistä saa suunniteltua neuleisiin mitä kivempia yhdistelmiä. Löysin kuviot pinterestistä ja suunnittelin niiden pohjalta erilaisia sukkia, unikkoa, räsymattoa, kaivoa ja yhdistelmiä.

Lankana sukissa on 7-veljestä, lankamaailman villeä ja Gjestalin Jannea. Joitain malleja on tullut tehtyä useammatkin kappaleet ja joitain olen tehnyt tilauksesta. Epäilempä että myös loppuvuonna tulee parit marimekkoaiheiset neulottua.




Suomi 100 sukkia




 Suomi 100v  mielessä on tullut neulottua monelaiset sukat Suomen väreissä rakas Suomi ajatuksissa.

Lammasukat on Niina Laitisen suunnittelemat pääsiäsisukat ja on niin ihanat sinise eri sävyissä.

Lanka on pääsääntöisesti Novitan 7-veljestä ja lankamaailman Ville.


sunnuntai 29. tammikuuta 2017

villasukkia

Muita vuonna 2016 valmistuneita villasukkia ohessa. oi olla, että osa valmistui jo 2015 lopulla.








kreikkalaiset villasukat

Innoistuin kreikka-aiheesta talvella ja sen myötä valmistui kreikkalaisaiheset polvisukat. Lankana on Novitan 7-veljestä. Sukat on kokoa 38.



lapasia

Viime vuonna en näköjään päivittänyt lainkaan blogia ja lisäänkin nyt sitten urakalla kuvia. Villasukkien lisäksi viime vuonna valmistui monet lapaset, josita osa tuli omaan käyttöön ja osa meni lahjaksi. Lankoina käytin milloin mitäkin; 7-veljestä, Nallea, jannea, Annea, Sportsragg, Basic, Ville, Maija, jne.












Tappara villasukta

 Viime sykysä tuli neulottua kuusi paria Tappara villasukkia. Kaikista en edes kuvaa muistanu ottaa, mutta tämän tyyppisiä niistä tuli. Tapparan logon kirjailin jälkeenpäin siihen olen käyttänyt Viking Sportsragg lankaa, muutoin neulottu Novitan 7-veljestä langasta. Sportraggia käytin, koska sinisen ja oranssin sävy vastaa paremmin oikeaa. Valkoisissa sukissa myös oranssi on Sportsragg lankaa, kun en silloin onnistunut löytämään Novitalta tätä oranssia.