tiistai 29. joulukuuta 2009

Joululoman aikana valmistunutta


Joululomalla tuli vanhempieni luona neulottua sitä sun tätä. Tässä on 7-veljestä langasta neulotut lapaset ja tossut kokoa 34-35. Ohje oli tossuihin löytyy järbon sivuilta www.jarbo.se. Tarkoitus olis vielä koristella molemmat jollain lailla...


Tässä on pienet punaiset lapaset Baby Born nukelle, joita tuli neulottua kolmet. Kahdet lapaset on samaisesta violetista kuin isot lapaset ja tossut. Nämä lapaset on neulottu kahdella puikolla ja kiilapeukaloa käyttäen. Näiden lapasten ohje löytyy niin ikään järbon sivuilta. Peukalossa on 9 silmukkaa ja se on neulottu kolmella puikolla.

torstai 10. joulukuuta 2009

Tiskirättejä bambulangasta


Läysin netistä eriläsiä tiskirättejä, jotka oli joko neulottu tai virkattu. Pakkohan oli minunkin sitä kokeilla ja tein ensin kokeilurätin neuloen kulmasta kulmaan. Koska kyseessä oli kokeilu, en edes päätellyt langanpäitä, vaan halusin heti kokeilemaan. Täytyy myöntää, että oli toimiva. Pyyhkii pöydän paremmin kuin sifonetti ja kuivuukin nopeasti. Rätin voi kaiken lisäksi pestä 60 asteessa.

Tänään tein jo toisen, joka on tarkoitus antaa lahjaksi. Tai ehkä otan sen itselleni käyttöön ja teen niitä lisää. Tiskirätin voi tehdä mistä tahansa langasta, kunhan se kestää 60 asteen pesun. Hyvä idea langanloppujen käytölle.

Sininen on puuvillaa ja erittäin toimiva esim. silmaläsien pyyhkimiseen/kiillottamiseen.

Pari muumitaloa lisää...

Tein tilauksesta kaksi muumitaloa vielä lisää. Tällä kertaa käytin valmistaikinaa (Myllynparas) ja taloihin alustoineen kului 3 pakettia taikinaa á 500g. Koristeiteina käytetty smarties mini- rakeita ja englannin lakuja. Kuorrute on tehty itse ja värjätty sinisellä elintarvikevärillä.
Kuorrute on helppo pursottaa pienestä minigrippipussista, kun leikkaa vain kulman auki. Kuorrute säilyy hyvin pussissa myös seuraavaan päivään kuivumatta.
Toisen talon pihalla hääräilee muumipappa ja toisen muumimamma. Talossa on kaksi kuistia ja vaihtaa paikkaa riippuen alustan mallista. Vielä pitäisi kääriä talot sellofaaniin.


Muumitalon kokoominen vaatii vähän enemmän hermoja, kuin tavallinen talo, mutta kun tekniikan oppii, kokoominen käy nopeasti. Osat kannattaa koristella ennen kokoomista. Itse kokoan ensi katon tekemällä 2 kolmen palan osaa ja yhdistämällä nämä kattopuoliskot tosiinsa. Näin katosta tulee oikean muotoinen ja "pyöreä".

Samalla tavalla kokoan myös itse talon rungon. valmiista katosta voi mitata oikean kulman seinille ja on helpomi koota puolikas talosta ja yhdistää puoliskot toisiinsa kuin lisätä pala kerralla ja saada kaikki seinät oikeille kohdilleen. Kun olen yhdistänyt talonpuoliskot valmiiksi rungoksi, kiinitän rungon sulalla sokerilla alustaan.

Kun runko on kiinni alustassa, kiinnitän kuistit ja viimeiseksi katon. Sitten onkin talo loppusilausta vaille valmis. Pihalle koristeet ja tomusokeria päälle. Talo kannaattaa säilyttää sellofaaniin käärittynä ettei se pölyty ja on syötävää vielä joulunkin jälkeen.

lauantai 5. joulukuuta 2009

Muumitalo arpajaisvoitoksi


Muumitalosta meinasi tulla entinen muumitalo.... taikina jäi hieman liian pehmeäksi ja pelkäsin talon romahtamista. Varmuuden vuoksi ostin valmistaikinan, jota ei onneksi tarvittu... Kokoominen kylläkin oli vaikeaa, mutta hyvin suunniteltu on puoliksi tehty.
Muumitalon on leiponut vuosittain joko itselleni tai myyntiin tai sekä että. Koristelu on joka vuosi hieman erilainen. Talomuoteilla leivonta ja kokoominen sujuu hyvin, mutta omilla kaavoilla ei. Muotit täytyy vain muistaa jauhottaa hyvin, jotta taikina irtoaa eikä ikkunaosat repeä.

Piparitaloja

Lupasin tänä vuonna edellisvuoden tapaan leipoa piparitaloja seurakunnan myyjäisiin. Viime vuonna en kuvia muistanut ottaa, joten tänä vuonna korjasin asian.


Tässä koristeluvaihe menossa. Leivoin osat jo aiemmin itsetekemästä taikinasta. Pohjiin käytin valmistaikinaa (myllynparas), joka mielestäni on paras valmistaikina talojen tekemiseen. Tänä vuonna koristelin katot sydän marmeladeilla. Yleensä käytän ranskanpatilleja, mutta vaihtelu virkistää. Vaaleanpunainen ja vihreä on valmista kuorrutetta tuubista.





Tässä taloja koottuina ennen viimeistelyä. Näiden lisäksi tein vielä yhden gluteiinittoman pikkumökin, joka on koristeltu näiden tapaan. Myös gluteiinittoman taikinan tein itse, sillä en löytänyt valmiina. Resepti muuten sama kuin tavallisissa taloissa, mutta jauhoina käytetty ½ gluteiinitonta jauhoseosta ja ½ tattarijauhoa. Tuli todella rapeita ja hyviä pipareita.




Tässä talot sitten lopullisessa asussaan. Puuttuu enää vain sellofaani ja valmis vietäväksi.